torstai, 24. toukokuuta 2012
Happy news
Arvatkaa mitä!! Mä laitoin eilen vihdoinkin eräälle mastiffikasvattajalle viestiä ja tällä hetkellä odotan häneltä vastausta! Viestin tarkoituksena oli kysyä mahdollista tutustumiskäyntiä kenneliin ja heidän koiriinsa.
Mä olen koko pienen ikäni haaveillut newfoundlandilaisesta, josta ennestään kokemusta jo löytyykin. Kokoajan oon kelannut, että ''sitten kun mä muutan, otan vihdoin ja viimein oman nöffin''. No kuinka kävikään, Leevi astui kuvioihin mukaan. Nyt about puoli vuotta Leevin kanssa touhunneena, olen tullut siihen tulokseen, että mastiffi on se rotu, joka vastaa parhaiten toiveitani. Kyllä vielä joskus tulen nöffinkin omistamaan, mutta seuraavaa 10 vuotta ajatellen, mastiffi on mulle juuri se oikea rotu.
Monet ihmettelee, että miksi olen laittamassa lusikkani kirjaimellisesti näin suureen soppaan. Sitä kun mastiffi on kooltaan ja rahaakin se vie tuhansia euroja vuodessa. No alotetaan nyt vaikka näistä:
a. Pieni koira ei sovi mulle. Remu on toki poikkeus ja maailman ihanin sellainen, mutta mä vaadin koiraltani kokoa. Esimerkiksi Remun saaminen tuntui todella oudolta, koska olin 13-vuotiaaseen asti tottunut vain isoihin koiriin. En oikein tiennyt miten pienen kanssa ollaan ja miten sitä koulutetaan, koska se ei ollut läheskään yhtä haastavaa kuin ison kanssa ja muutenkin kaikki oli täysin uutta. Remu tosin on maailman mahtavin ja pippurisin minimies kenet tiedän. Siltä löytyy luonnetta vaikka muille jakaa ja kyllä Remunkin kanssa sai loppujen lopuksi tehdä aika suuren duunin, että herra alkoi uskomaan. Tosin vieläkin se on säilyttänyt tietyn jääräpäisyyden, joka on usein pelkkää positiivista.
b. Mastiffin kanssa mun ei tarvitse huolehtia samalla tavalla turkin hoidosta, kuin nöffin. Lyhyt turkki helpottaa niin koiran, kuin munkin elämää. Enkä voisi ajella nöffiä koskaan lyhyeksi. Kun sen otan, on multa löydyttävä aikaa myös turkin hoitamiseen, joka voi viedä useita tunteja päivässä.
c. Mastiffille on tärkeintä saada viettää aikaa perheensä/omistajansa kanssa. Nyt en väitä etteikö mastiffi tarvitsisi aktiviteettejä, mutta mitä esim. juurikin nöffiin tulee, mastiffin kanssa pääsee helpommalla. Nöffi on kuitenkin vielä aktiivisempi ja liikkuvampi rotu. Mastiffin kanssa riittää, kun tehdään pitkiä lenkkejä, leikitään ja vietetään paljon aikaa yhdessä.
d. Suurin syy on viimeiseksi mainittu. Mä olen loppujen lopuksi aika erakko ja viihdyn hyvin himassa. Mun henkireikäni on Leevi ja Remu ja se, että saan viettää niiden kanssa aikaa ja nauttia pitkistä lenkeistä päivittäin. Mastiffi siis sopii täydellisesti mun kanssa himassa hengailuun ja lenkki- ja leikkikaveriksi.
Toi yllä mainittu oli todella suppee lista niistä asioista, miksi just tämä rotu, mutta avasipa nyt edes hieman.
Koiraa olen kaavaillut otettavaksi ennen joulua, mikäli hyvä pentue syntyy. Missään nimessä en kuitenkaan ole ottamassa koiraa, jos mulla ei ole siihen varaa. Eläimet on niin lähellä mun sydäntä, etten voisi ikinä jättää niitä heitteille. Eli mä todella toivon, että mulla on mahdollisuudet hommata toi lempee jättiläinen itselleni jo ennen joulua. Sitä ennen on kuitenkin valmistauduttava hyvin. Vaikka en saisi koiraa vielä seuraavan 7 kuukauden sisään, aion alkaa säästään palkastani jo koiraa ja sen menoja varten. Haluan, että pystyn maksamaan koiran kerralla pois ja haluan koiralle oman tilin, jossa on jo valmiiksi rahaa hätätapauksia varten. Eli rahaa, jolla voin kattaa esim yllättävät eläinlääkärikulut.
Mä olen tästä kaikesta niin innoissani! Vaikka suurimmalta osalta saan vain epäilyksiä ja valitusta osakseni, mutta arvatkaa mitä? MUA EI KIINNOSTA!! Jos kolmen lapsen yh äiti pystyy huolehtimaan kakaroistaan, koirastaan ja itsestään valtion tuilla, niin kai mäkin jumalauta yhden koiran ja itseni elätän. Toi nyt saatto olla vähän kaukaa haettu esimerkki, mutta eiköhän näitäkin Suomen kamaralla riitä.
Nyt kuitenkin kaikki peukut pystyyn, että kasvattaja vastaa mahd pian ja tietenkin sille, että mä voisin hommata itselleni maailman parhaan joululahjan! Okei heti Remun jälkeen, Remu oli maailman paras ennakkojoululahja<3
Niin joo ja hei, voiko koira enempää tulevalta omistajaltaan näyttää? Ehkä vähän pelottava ulkoo katottuna, kun sille päälle sattuu, mutta sisältä kiltti ja rakastettava otus, joka kuitenkin suojelee läheisiään viimeiseen hengenvetoon asti jos tarve on. Me ollaan niin luodut toisillemme ja mä en malta odottaa, että Remu pääsee opettamaan pentua talon tavoille, tai sitä kun Leevi näkee mini-itsensä, aww<3
Kuvat: Google
Mä olen koko pienen ikäni haaveillut newfoundlandilaisesta, josta ennestään kokemusta jo löytyykin. Kokoajan oon kelannut, että ''sitten kun mä muutan, otan vihdoin ja viimein oman nöffin''. No kuinka kävikään, Leevi astui kuvioihin mukaan. Nyt about puoli vuotta Leevin kanssa touhunneena, olen tullut siihen tulokseen, että mastiffi on se rotu, joka vastaa parhaiten toiveitani. Kyllä vielä joskus tulen nöffinkin omistamaan, mutta seuraavaa 10 vuotta ajatellen, mastiffi on mulle juuri se oikea rotu.
Monet ihmettelee, että miksi olen laittamassa lusikkani kirjaimellisesti näin suureen soppaan. Sitä kun mastiffi on kooltaan ja rahaakin se vie tuhansia euroja vuodessa. No alotetaan nyt vaikka näistä:
a. Pieni koira ei sovi mulle. Remu on toki poikkeus ja maailman ihanin sellainen, mutta mä vaadin koiraltani kokoa. Esimerkiksi Remun saaminen tuntui todella oudolta, koska olin 13-vuotiaaseen asti tottunut vain isoihin koiriin. En oikein tiennyt miten pienen kanssa ollaan ja miten sitä koulutetaan, koska se ei ollut läheskään yhtä haastavaa kuin ison kanssa ja muutenkin kaikki oli täysin uutta. Remu tosin on maailman mahtavin ja pippurisin minimies kenet tiedän. Siltä löytyy luonnetta vaikka muille jakaa ja kyllä Remunkin kanssa sai loppujen lopuksi tehdä aika suuren duunin, että herra alkoi uskomaan. Tosin vieläkin se on säilyttänyt tietyn jääräpäisyyden, joka on usein pelkkää positiivista.
b. Mastiffin kanssa mun ei tarvitse huolehtia samalla tavalla turkin hoidosta, kuin nöffin. Lyhyt turkki helpottaa niin koiran, kuin munkin elämää. Enkä voisi ajella nöffiä koskaan lyhyeksi. Kun sen otan, on multa löydyttävä aikaa myös turkin hoitamiseen, joka voi viedä useita tunteja päivässä.
c. Mastiffille on tärkeintä saada viettää aikaa perheensä/omistajansa kanssa. Nyt en väitä etteikö mastiffi tarvitsisi aktiviteettejä, mutta mitä esim. juurikin nöffiin tulee, mastiffin kanssa pääsee helpommalla. Nöffi on kuitenkin vielä aktiivisempi ja liikkuvampi rotu. Mastiffin kanssa riittää, kun tehdään pitkiä lenkkejä, leikitään ja vietetään paljon aikaa yhdessä.
d. Suurin syy on viimeiseksi mainittu. Mä olen loppujen lopuksi aika erakko ja viihdyn hyvin himassa. Mun henkireikäni on Leevi ja Remu ja se, että saan viettää niiden kanssa aikaa ja nauttia pitkistä lenkeistä päivittäin. Mastiffi siis sopii täydellisesti mun kanssa himassa hengailuun ja lenkki- ja leikkikaveriksi.
Toi yllä mainittu oli todella suppee lista niistä asioista, miksi just tämä rotu, mutta avasipa nyt edes hieman.
Koiraa olen kaavaillut otettavaksi ennen joulua, mikäli hyvä pentue syntyy. Missään nimessä en kuitenkaan ole ottamassa koiraa, jos mulla ei ole siihen varaa. Eläimet on niin lähellä mun sydäntä, etten voisi ikinä jättää niitä heitteille. Eli mä todella toivon, että mulla on mahdollisuudet hommata toi lempee jättiläinen itselleni jo ennen joulua. Sitä ennen on kuitenkin valmistauduttava hyvin. Vaikka en saisi koiraa vielä seuraavan 7 kuukauden sisään, aion alkaa säästään palkastani jo koiraa ja sen menoja varten. Haluan, että pystyn maksamaan koiran kerralla pois ja haluan koiralle oman tilin, jossa on jo valmiiksi rahaa hätätapauksia varten. Eli rahaa, jolla voin kattaa esim yllättävät eläinlääkärikulut.
Mä olen tästä kaikesta niin innoissani! Vaikka suurimmalta osalta saan vain epäilyksiä ja valitusta osakseni, mutta arvatkaa mitä? MUA EI KIINNOSTA!! Jos kolmen lapsen yh äiti pystyy huolehtimaan kakaroistaan, koirastaan ja itsestään valtion tuilla, niin kai mäkin jumalauta yhden koiran ja itseni elätän. Toi nyt saatto olla vähän kaukaa haettu esimerkki, mutta eiköhän näitäkin Suomen kamaralla riitä.
Nyt kuitenkin kaikki peukut pystyyn, että kasvattaja vastaa mahd pian ja tietenkin sille, että mä voisin hommata itselleni maailman parhaan joululahjan! Okei heti Remun jälkeen, Remu oli maailman paras ennakkojoululahja<3
Niin joo ja hei, voiko koira enempää tulevalta omistajaltaan näyttää? Ehkä vähän pelottava ulkoo katottuna, kun sille päälle sattuu, mutta sisältä kiltti ja rakastettava otus, joka kuitenkin suojelee läheisiään viimeiseen hengenvetoon asti jos tarve on. Me ollaan niin luodut toisillemme ja mä en malta odottaa, että Remu pääsee opettamaan pentua talon tavoille, tai sitä kun Leevi näkee mini-itsensä, aww<3
Kuvat: Google
keskiviikko, 16. toukokuuta 2012
Valmis muuttumaan
Koko mun ikäni, ihmiset on nähneet mussa vain hemmotellun prinsessan, joka elää pumpulissa ja jolla ei ole hajuakaan oikeasta elämästä. Kyllä mä olen sitäkin, mutta paljon muutakin. Kaikki alko, kun täytin 14. Murrosikä astui kuvioihin ja musta tuli ihan kamala. Aluksi kaikki laitettiinkin sen murrosiän piikkiin, mutta kun ikää tuli lisää oli syyt jossain ihan muualla.
Nyt 20-vuotiaana katson menneisyyttä ja tajuan itsekin, että olen muuttunut vain pahemmaksi. Kun aloitin opiskelut kauppiksessa, laiminlöin ne siltä seisomalta. Luultavasti halusin näyttää ihmisille, että olin paljon muutakin kuin se pikku prinsessa joksi mua luultiin ja kapinoin sitä kaikkea vastaan. Loppujen lopuksi se on kostautunut mulle moninkertaisena takaisin.
Tiedän, että jopa mun ystävät tulee lukemaan tätä miettien, että mitähän toi nyt selittää. Mutta ekaa kertaa pitkään aikaan pystyn ajatteleen selkeästi ja näkemään omat virheeni ja sen mistä kaikki johtui. En tiedä onko tätä niin fiksua kirjoittaa julkisesti kaikkien nähtäville, mutta ainakin toimin varoittavana esimerkkinä.
Moni on varmasti ihmetellyt mihin koulu jäi ja nyt voin sen kertoa, että mä mokasin. Mä mokasin pahasti ja mulla ei ole enää koulupaikkaa. Ei ole ollut hetkeen. Ja tänään mä vihdoin myös kerroin sen porukoille. Viimeiseen asti yritin selvitä kaikesta itse, mutta en pystynyt enää elään niiden omantunnontuskien kanssa. Tai ehkä olisin pystynyt, ellei mun serkkuni olisi tajunnut mistä on kyse. Ja onneksi tajusi, nimittäin nyt mulla on helpompi olo. Ja vaikka mä sain ison taakan harteiltani pois, se ei muuta sitä faktaa, että petin itseni ja vanhempani. Mä olen oikeasti vanhemmilleni elämäni velkaa. En ymmärrä miten ne on kestänyt mua ja jaksanut aina tukea ja olla kannustavia, vaikka mä olen haistattanut niille vitut, samalla rälläten niiden rahoilla menemään. Vaikka sisimmässäni oon aina arvostanut vanhempiani yli kaiken, en oo sitä enää vuosiin heille näyttänyt. Mun elämä oli liian helppoa.
Vaikka mulla on ollut vaikeaa jo useamman vuoden ajan, niin viime syksynä tapahtui ehkä suurin muutos. Kaikki se paha olo ja pahat tapahtumat otti vallan ja laittoi mun elämän kerta heitolla sekasin. Puhuin serkkuni kanssa asiasta viime viikolla ja hän sanoi, että mun psyykkeessä tapahtui huomattava muutos. Ja nyt mä voin sen myöntää itsekin. Viime syksy menikin oikeastaan aika sumussa. Ja ihmekös toi. Mun elämäni pääprioriteetti oli silloin saada pää sekasin ja siirtää vaikeat asiat johonkin kauas tulevaisuuteen. Silloin mulla meni moniin ihmisiin välit ja valitettavasti Aleksina joutui kärsimään siitä samalla. Kaikki kiersivät Aleksinankin kaukaa, ihan vain siitä syystä, että Aleksina on mun ystävä. Muistan kuinka kukaan ei enää moikannut tai halunnut jutella. Välillä tuntui, että jengi pelkäsi kun mä tulin paikalle. I know, kuulostaa tyhmältä, mutta siltä se tuntui. Tosin silloin kiersi aika rankkoja huhujakin, jotka aiheutti ihmisissä aika sekavia fiiliksiä. Tosin en mä mene ketään sen takia tuomitsemaan, en olis itsekään jaksanut katsoa itseäni niihin aikoihin.
Tällä hetkellä ihmiset näkee mut lähinnä dokuna, joka vain sekoilee, eikä oo enää oikein tässä maailmassa mukana. Mun yksi ystävä, joka monen kuukauden tauon jälkeen tuli juttelemaan mulle, sanoi näin: ''Mä en ollu enää varma haluanko puhua sulle enää koskaan, koska sun touhu kävi niin sekavaks. Täytyy tosin sanoo, että susta sais hyvän kirjan. En tiedä ketään muuta meidän ikästä, joka on kokenu elämässään yhtä paljon kun sä.'' ja hän ei edes tiennyt puoliakaan. Mä vieläkin mietin tota lausetta. Koska sen kuuleminen sattui, uskokaa vaan, mutta pääasia on se, että mä oon saanut tän ihmisen takas elämääni. En tietenkään samalla tapaa kuin ennen, mutta kuitenkin.
Mä oon miettinyt jo pitkään kirjan kirjoittamista ja toivon, että sen joskus vielä pääsen toteuttamaan. Siihen menee kuitenkin vielä monta vuotta. Sanotaan, että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan, mutta tässä tapauksessa lapsi haluaa suojella vanhempiaan. Kirja kuitenkin tulisi kertomaan koko mun elämäntarinan. Siinä käytäisiin läpi mun henkilökohtaista helvettiä ja on joitakin asioita, joista vanhempien ei tarvitse tietää. En halua, että äiti ja isä joutuisi murehtimaan sellaisia asioita, joiden kanssa olen oppinut itse elämään, tai päässyt niistä yli. En halua, että he joutuvat kantamaan sitä taakkaa harteillaan hautaan, koska he ovat joutuneet muutenkin kestämään multa paljon.
Mä myös toivon, että sitten joskus sen kirjan tulee lukemaan kaikki ne ihmiset jotka on arvostelleet mua ja jotka on levittäneet päättömiä juoruja tai nauranut mulle keskenään. Jotka on luulleet olevansa parempia ihmisiä kuin mä. Tiedän, että jos jokainen heistä tietäis mitä tän ulkokuoren alla on, se vetäisi ihmiset hiljaseks.
Nyt mulle on kuitenkin annettu uusi alku. Mä oon tehnyt yhden elämäni suurimmista virheistä, joka mulle annettiin anteeks. Enää en halua antaa tyhjiä lupauksia, tai jättää asioita tekemättä. Mä olin jo sillä tiellä, joka olisi vienyt nopeasti pahimmassa tapauksessa rajan toiselle puolen. Kuten Ellukin sanoi ''Kun Aleksina palaa Thaimaasta, se tulee tota menoa katsoon sua sun haudalle''. Aleksina siis muuttaa luultavasti lokakuussa Thaimaaseen ja mulla on tavoitteena löytää siihen mennessä oma kämppä ja kaikista suurin tavoite on, että oon elämässä taas kiinni. Haluan, että mun vanhemmat voi olla pitkästä aikaa musta ylpeitä, enkä halua tuottaa heille enää pettymystä. Nyt kun oon saanut mietittyä asioita rauhassa, käyden läpi tapahtumia pitkältä ajalta, suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Ja mä tiedän, että kyllä tästä vielä noustaan. Mulla on upea perhe, sukulaiset ja ystävät, jotka jaksaa kannustaa mua eteenpäin ja tukea, vaikka oon heidät monet kerrat pettänyt. Tän tekstin myötä toivon, että jokainen kelaa mikä tässä elämässä on tärkeintä ja mihin kannataa pyrkiä. Jos tekee mieli lopettaa koulu niin lopeta, mutta hae uusi opiskelupaikka tai mene oppisopimukselle. Jos elämässä tapahtuu vaikeita asioita, puhu niistä muiden kanssa vaikka tekisi kuinka pahaa. Me kaikki mokataan joskus ja on opittava myöntämään se itselleen ja muille. Älä kuitenkaan koskaan jää tuleen makaamaan. Kaikesta selviää, jos on vain tarpeeksi tahtoa.
Toimikoon tää julkisena muistutuksena myös mulle itselleni. Joka kerta kun meinaan jatkaa entistä elämääni, joka loppuu tämän tekstin jälkeen, tuun lukeen tän, enkä anna niin tapahtua.
Loppuun vielä biisi joka puhuttelee mua paljon.
Nyt 20-vuotiaana katson menneisyyttä ja tajuan itsekin, että olen muuttunut vain pahemmaksi. Kun aloitin opiskelut kauppiksessa, laiminlöin ne siltä seisomalta. Luultavasti halusin näyttää ihmisille, että olin paljon muutakin kuin se pikku prinsessa joksi mua luultiin ja kapinoin sitä kaikkea vastaan. Loppujen lopuksi se on kostautunut mulle moninkertaisena takaisin.
Tiedän, että jopa mun ystävät tulee lukemaan tätä miettien, että mitähän toi nyt selittää. Mutta ekaa kertaa pitkään aikaan pystyn ajatteleen selkeästi ja näkemään omat virheeni ja sen mistä kaikki johtui. En tiedä onko tätä niin fiksua kirjoittaa julkisesti kaikkien nähtäville, mutta ainakin toimin varoittavana esimerkkinä.
Moni on varmasti ihmetellyt mihin koulu jäi ja nyt voin sen kertoa, että mä mokasin. Mä mokasin pahasti ja mulla ei ole enää koulupaikkaa. Ei ole ollut hetkeen. Ja tänään mä vihdoin myös kerroin sen porukoille. Viimeiseen asti yritin selvitä kaikesta itse, mutta en pystynyt enää elään niiden omantunnontuskien kanssa. Tai ehkä olisin pystynyt, ellei mun serkkuni olisi tajunnut mistä on kyse. Ja onneksi tajusi, nimittäin nyt mulla on helpompi olo. Ja vaikka mä sain ison taakan harteiltani pois, se ei muuta sitä faktaa, että petin itseni ja vanhempani. Mä olen oikeasti vanhemmilleni elämäni velkaa. En ymmärrä miten ne on kestänyt mua ja jaksanut aina tukea ja olla kannustavia, vaikka mä olen haistattanut niille vitut, samalla rälläten niiden rahoilla menemään. Vaikka sisimmässäni oon aina arvostanut vanhempiani yli kaiken, en oo sitä enää vuosiin heille näyttänyt. Mun elämä oli liian helppoa.
Vaikka mulla on ollut vaikeaa jo useamman vuoden ajan, niin viime syksynä tapahtui ehkä suurin muutos. Kaikki se paha olo ja pahat tapahtumat otti vallan ja laittoi mun elämän kerta heitolla sekasin. Puhuin serkkuni kanssa asiasta viime viikolla ja hän sanoi, että mun psyykkeessä tapahtui huomattava muutos. Ja nyt mä voin sen myöntää itsekin. Viime syksy menikin oikeastaan aika sumussa. Ja ihmekös toi. Mun elämäni pääprioriteetti oli silloin saada pää sekasin ja siirtää vaikeat asiat johonkin kauas tulevaisuuteen. Silloin mulla meni moniin ihmisiin välit ja valitettavasti Aleksina joutui kärsimään siitä samalla. Kaikki kiersivät Aleksinankin kaukaa, ihan vain siitä syystä, että Aleksina on mun ystävä. Muistan kuinka kukaan ei enää moikannut tai halunnut jutella. Välillä tuntui, että jengi pelkäsi kun mä tulin paikalle. I know, kuulostaa tyhmältä, mutta siltä se tuntui. Tosin silloin kiersi aika rankkoja huhujakin, jotka aiheutti ihmisissä aika sekavia fiiliksiä. Tosin en mä mene ketään sen takia tuomitsemaan, en olis itsekään jaksanut katsoa itseäni niihin aikoihin.
Tällä hetkellä ihmiset näkee mut lähinnä dokuna, joka vain sekoilee, eikä oo enää oikein tässä maailmassa mukana. Mun yksi ystävä, joka monen kuukauden tauon jälkeen tuli juttelemaan mulle, sanoi näin: ''Mä en ollu enää varma haluanko puhua sulle enää koskaan, koska sun touhu kävi niin sekavaks. Täytyy tosin sanoo, että susta sais hyvän kirjan. En tiedä ketään muuta meidän ikästä, joka on kokenu elämässään yhtä paljon kun sä.'' ja hän ei edes tiennyt puoliakaan. Mä vieläkin mietin tota lausetta. Koska sen kuuleminen sattui, uskokaa vaan, mutta pääasia on se, että mä oon saanut tän ihmisen takas elämääni. En tietenkään samalla tapaa kuin ennen, mutta kuitenkin.
Mä oon miettinyt jo pitkään kirjan kirjoittamista ja toivon, että sen joskus vielä pääsen toteuttamaan. Siihen menee kuitenkin vielä monta vuotta. Sanotaan, että vanhemmat haluavat suojella lapsiaan, mutta tässä tapauksessa lapsi haluaa suojella vanhempiaan. Kirja kuitenkin tulisi kertomaan koko mun elämäntarinan. Siinä käytäisiin läpi mun henkilökohtaista helvettiä ja on joitakin asioita, joista vanhempien ei tarvitse tietää. En halua, että äiti ja isä joutuisi murehtimaan sellaisia asioita, joiden kanssa olen oppinut itse elämään, tai päässyt niistä yli. En halua, että he joutuvat kantamaan sitä taakkaa harteillaan hautaan, koska he ovat joutuneet muutenkin kestämään multa paljon.
Mä myös toivon, että sitten joskus sen kirjan tulee lukemaan kaikki ne ihmiset jotka on arvostelleet mua ja jotka on levittäneet päättömiä juoruja tai nauranut mulle keskenään. Jotka on luulleet olevansa parempia ihmisiä kuin mä. Tiedän, että jos jokainen heistä tietäis mitä tän ulkokuoren alla on, se vetäisi ihmiset hiljaseks.
Nyt mulle on kuitenkin annettu uusi alku. Mä oon tehnyt yhden elämäni suurimmista virheistä, joka mulle annettiin anteeks. Enää en halua antaa tyhjiä lupauksia, tai jättää asioita tekemättä. Mä olin jo sillä tiellä, joka olisi vienyt nopeasti pahimmassa tapauksessa rajan toiselle puolen. Kuten Ellukin sanoi ''Kun Aleksina palaa Thaimaasta, se tulee tota menoa katsoon sua sun haudalle''. Aleksina siis muuttaa luultavasti lokakuussa Thaimaaseen ja mulla on tavoitteena löytää siihen mennessä oma kämppä ja kaikista suurin tavoite on, että oon elämässä taas kiinni. Haluan, että mun vanhemmat voi olla pitkästä aikaa musta ylpeitä, enkä halua tuottaa heille enää pettymystä. Nyt kun oon saanut mietittyä asioita rauhassa, käyden läpi tapahtumia pitkältä ajalta, suunta ei voi olla kuin ylöspäin. Ja mä tiedän, että kyllä tästä vielä noustaan. Mulla on upea perhe, sukulaiset ja ystävät, jotka jaksaa kannustaa mua eteenpäin ja tukea, vaikka oon heidät monet kerrat pettänyt. Tän tekstin myötä toivon, että jokainen kelaa mikä tässä elämässä on tärkeintä ja mihin kannataa pyrkiä. Jos tekee mieli lopettaa koulu niin lopeta, mutta hae uusi opiskelupaikka tai mene oppisopimukselle. Jos elämässä tapahtuu vaikeita asioita, puhu niistä muiden kanssa vaikka tekisi kuinka pahaa. Me kaikki mokataan joskus ja on opittava myöntämään se itselleen ja muille. Älä kuitenkaan koskaan jää tuleen makaamaan. Kaikesta selviää, jos on vain tarpeeksi tahtoa.
Toimikoon tää julkisena muistutuksena myös mulle itselleni. Joka kerta kun meinaan jatkaa entistä elämääni, joka loppuu tämän tekstin jälkeen, tuun lukeen tän, enkä anna niin tapahtua.
Loppuun vielä biisi joka puhuttelee mua paljon.
Tule ostamaan, mä myynnissä oon.
Monta hyvää rakkautta. Rikottuina taskussa.
Kaupan päälle saat.
Tule hakemaan, mä valmiina oon.
Muistot muovikasseissa. Sydän matkalaukussa.
Valmis muuttumaan.
Vie mut kotiin.
Monta hyvää rakkautta. Rikottuina taskussa.
Kaupan päälle saat.
Tule hakemaan, mä valmiina oon.
Muistot muovikasseissa. Sydän matkalaukussa.
Valmis muuttumaan.
Vie mut kotiin.
ps. Toivon, että jokainen teistä osaa ottaa tän kypsästi vastaan, sillä tän kirjoittaminen ei ollut helppoa, saati sitten julkaiseminen. Ja toivon myös, ettei ihmiset vedä omia johtopäätöksiään tekstistä, koska tarkempia yksityiskohtia en halua paljastaa ja siksi teksti onkin pelkkä pintaraapaisu siitä mitä mun elämässäni on tapahtunut. Kuitenkin se antaa teille lukijoille varmasti paljon siltä kannalta, että pääsette vähän enemmän ''tutustumaan'' muhun ihmisenä.
maanantai, 14. toukokuuta 2012
Haaste
Anna oli tehnyt 11 kysymystä ja haastanut vastaamaan niihin kaikki, jotka haluavat. Mä päätin nyt ajan kuluksi vastata näihin kysymyksiin. Uusia en jaksa keksiä, joten ottakaa nää Annan kysymykset vaikka itsellenne jos haluatte tehdä :)
1.Kuka Sinkkuelämää -hahmoista olisit?
- Tää on helppo. Samantha.
2.Jos saisit ostaa vaatteesi tulevaisuudessa vain yhdestä kaupasta mikä se olisi?
- Tääkin on helppo. Carlings.
3. Olisitko hauska ja lihava vai tylsä ja laiha?
- Hauska ja lihava!
4.Tulevan kesän lempitrendi?
- En seuraa trendejä, vaan luotan omaan tyyliini ja ostan edelleenkin vain niitä juttuja jotka miellyttää silmää. Ja eipä noi tän kesän trendit näytä poikkeavan juuri yhtään siitä, mihin pukeuduin viimekin kesänä.
5.Kesän paras herkku?
- Mutsin tekemät ribsit! Kukaan ei tee parempia. Ikinä en oo missään raflassa edes saanut lähellekkään yhtä hyviä. Kyl se mamma vaan osaa<3
6.Ärsyttävin piirteesi?
- Yks ärsyttävimmistä on varmaan se, että en ota melkein mitään tosissaan ja oon vähän sellanen ''ei kiinnosta'' -tyyppi. On se hyväkin juttu, mutta joskus saattaa ärsyttää muita ihmisiä.
7.Lempidrinkki?
- No pitkä saari, mikäs muukaan!
8.Paras paikka kotona?
- Sohva!
9.Kieli, jonka haluaisit omata yhtä hyvin kuin äidinkielesi?
- Englanti. Siinä ei vaan voi koskaan olla liian hyvä!
10.Viimeisin leffa jonka kävit katsomassa elokuvateatterissa?
- Amerikan piirakka.
11.Mikä motivoi sua urheilemaan?
- No viime aikoina ei yhtään mikään ja se myös näkyy. Toki koirat saa tekeen joka päivä pitkiä lenkkejä, mutta muuten oon viime aikoina ollu ''vähän'' laiska... :D
Viime perjantain duunilookki, kun olin Jyväskylässä yhden firman avajaisissa duunissa :)
Näytänpä aikuiselta!
sunnuntai, 13. toukokuuta 2012
Lumikki
tiistai, 8. toukokuuta 2012
Pikaheipat
Taas hirveen pitkä postaustauko takanapäin. Mulla ei oo yksinkertaisesti ollut minkäänlaista intressiä kirjottaa tätä. Oon itseasiassa harkinnut koko blogin hautaamista. Katsotaan nyt, siihenkään tuskin pystyn. Pyydänkin teiltä nyt kärsivällisyyttä. Kyllä tää taas tästä :)
sunnuntai, 29. huhtikuuta 2012
Summer Sound Festival 2012 Warm Up Party @ Tampereen Tivoli
Manselaiset huomio! Eli ne jotka halajaa huomiseks listalle Tampereen kovimpiin bileisiin, niin laittakaahan viestiä numeroon: 040 930 6314
Kuva: http://www.facebook.com/photo.php?fbid=350496681674840&set=o.339385382791947&type=1&theater
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)